Anne Frank – Historiaa nykypäivälle -näyttelyn on tuottanut hollantilainen Anne Frank House. Näyttely on kiertänyt yli sadassa maassa ja vuodesta 2012 alkaen myös Suomessa. Näyttelyn teemat eivät jää vain historialliselle tasolle, vaan Anne Frankin koskettavan tarinan kautta näyttely käsittelee myös oman aikamme ennakkoluuloja, syrjintää ja ihmisoikeuskysymyksiä. Joka näyttelyä varten Rauhankasvatusinstituutti kouluttaa nuorista vertaisoppaita. Vertaisoppaat ovat tärkeä osa näyttelyprojektia. Nuoret pääsevät opastamaan näyttelyä omin sanoin ja nostamaan esille juuri heille tärkeitä asioita! Näyttelyyn kuuluu myös nuorille suunnattu valmis tehtävämateriaali, jota voi hyödyntää opetuksessa näyttelykäynnin lisäksi. Näyttelyn voi tilata kouluun, kulttuurikeskukseen, vanhainkotiin, kirjastoon tai muuhun yleiseen tilaan maksutta. Postikulut tulevat tilaajalle maksettavaksi. Vertaisoppaat ovat 13–18-vuotiaita.