Rakennus- ja luonnonperintö
Teeman esittely ja materiaalit
Rakennus- ja luonnonperintö
Ympäristöä täytyy määrätietoisesti pyrkiä säilyttämään, jotta se säilyy. Rakennettu ympäristö viestii oman aikansa arvoista ja yhteiskunnallisesta tilanteesta ja sillä on myös esteettistä arvoa.
Luonnonperintökohteet voivat olla poikkeuksellisen kauniita maisemia tai vaikkapa jonkin uhanalaisen lajin elinalue. Luonnonperintökohteet voivat myös esimerkiksi kertoa jostain maapallon historian kehitysvaiheesta. Tällaiset kohteet ovat mittaamattoman arvokkaita. Luonnonperintökohteissa tapahtuva opetus on ympäristökasvatusta parhaimmillaan.
Aallon kylässä
Aallon kylässä -mobiiliopas johdattaa noin 2,5 kilometrin mittaiselle matkalle halki Jyväskylän rakennetun historian.ABOA VETUKSEN TEHTÄVÄPAKETTI
Materiaalipaketti ala- ja yläkoulun opettajille Turun keskiaikaan ja kaupunkiarkeologiaan tutustumisen tueksi.Agenda 2030 teemapäivät – Opettajan opas
Teemakokonaisuus lisää lasten ja nuorten tietoa kestävästä kehityksestä, sekä tukee oppilaiden motivoitumista ja sitoutumista tavoitteiden toteuttamiseen.Aikamatkalla Suomessa -liikenneväylien tarina
”Aikamatkalla Suomessa: liikenneväylien tarina” -tarinakartta esittelee Liikenneviraston arvokohteiksi nimeämiä museoteitä, majakoita, siltoja ja kanavia. Mukaan on otettu myös väylämuseot ja museot.Aleksis Kiven kuolinmökin etävierailu
XR-museon Aleksis Kiven kuolinmökin etävierailussa oppilas pääsee tutustumaan virtuaalisessa museoympäristössä monenlaisiin teksteihin. 5.-9.-luokkalaisille sopivat tehtävät kehittävät monilukutaitoa.Alvar Aalto ( 3.2.) materiaaleja opetukseen (ryhmärenki)
Kuvia, videoita ja peli kansallisarkkitehdistämme Alvar Aallosta.Ampiainen
Ampiainen-materiaali antaa vinkkejä ja välineitä muotoilun ja arkkitehtuurin parissa työskentelyyn.Arkkitehtuurimme vuosikymmenet -peli
Arkkitehtuurimme vuosikymmenet -peli vie suomalaiseen 1900-luvun arkkitehtuuriin tunnettujen suomalaisten arkkitehtien opastuksella.Arkkitehtuurin löytölaatikko -kasvattajan opas
Opas johdattaa yleistajuisesti arkkitehtuurikasvatukseen, esittelee teeman suhteessa uudistettuun opetussuunnitelmaan ja sisältää helppoja käytännön esimerkkejä.ArkMuoto-keskustelukortit kannustavat koululaisia puhumaan arkkitehtuurista ja muotoilusta
Archinfo on julkaissut peruskoululaisille tarkoitetut Elämisen laatu -keskustelukortit. Korttien avulla kouluja ympäri Suomen kannustetaan huomioimaan arkkitehtuuri ja muotoilu opetuksessaan.Avoin museo
Suomen kansallismuseon digitaaliset sisällöt kutsuvat viihtymään ja oppimaan. Koe Suomen kansallismuseo paikasta ja kellonajasta riippumatta – 24 / 7!Changemaker
Changemaker tuottaa ja tarjoaa monipuolisia vaikuttamiseen liittyviä materiaaleja. Kaikki materiaalit ovat ilmaisia. Materiaalit ovat saatavilla myös pdf-tiedostoina sekä ruotsinkielisinä versioina.Cultural heritage and cultural diversity lessons – A handbook for teacher
Englanninkielisessä kulttuuriperintökavatuksen oppaassa ideoita kosovolaisesta, monikulttuurisesta näkökulmasta. Helposti sovellettavissa Suomeenkin.Eräkerhon ohjaajan opas
Eräkerhon tavoitteena on kannustaa nuoria liikkumaan luonnossa nauttien sen tarjoamista monipuolisista antimista ja harrastusmahdollisuuksista.Eräkulttuuriohjelma
Eräkummitoiminnassa pyrimme tukemaan ajatusta, että lapset viedään luokasta luontoon oppimaan, näkemään ja saamaan kokemuksia.Esihistoriaoppikirja osa 1/4 (Ilari Aalto) – Arkeologiset lähteet
Miten arkeologit ajoittavat esineitä ja arkeologisia kohteita? Miten kielitiede liittyy esihistoriaan? Arkeologi Ilari Aalto vastaa näihin kysymyksiin esihistoriaoppikirjansa ensimmäisessä osassa.Esihistoriaoppikirja osa 2/4 (Ilari Aalto) – Mitä on suomalaisuus?
Mitä on suomalaisuus? Arkeologi Ilari Aalto pohtii kysymystä esihistoriaoppikirjansa toisessa osassa.Esihistoriaoppikirja osa 3/4 (Ilari Aalto) – Suomen asuttaminen
Miten esihistorian periodit kertovat Suomen asuttajista viimeisen 10 000 vuoden ajalta. Ilari Aalto kertoo Suomen esihistoriasta oppikirjansa kolmannessa osassa.Esihistoriaoppikirja osa 4/4 (Ilari Aalto) – Esihistorian sukupuoliroolit
Mitä tiedämme ja mitä luulemme tietävämme esihistorian sukupuolirooleista? Arkeologi Ilari Aalto avaa oppikirjatekstissään genderarkeologista tutkimusta.Euroopan kulttuuriperintövuoden monialainen opetuspaketti 10-15-vuotiaille
Englanninkielinen pelillisyyttä sisältävä monialainen opetuspaketti Euroopan kulttuuriperintöönEuropeana
Europeana on digitaalista kulttuuriperintöä eurooppalaisista arkistoista, kirjastoista ja museoista kokoava ja tarjoava palvelu.Fidan globaalikasvatusmateriaalit
Fida tuottaa globaalikasvatusmateriaaleja koulujen ja seurakuntien käyttöön. Materiaalit on tuotettu Ulkoministeriön tuella.Globaalin kuluttajan foorumi
Yläkoulu- ja lukioikäisille suunnatulla Globaalin kuluttajan foorumilla tarkastellaan kuluttamisen vaikutuksia ympäristöön sekä ihmisiin ja nostetaan esiin maailmantalouden ongelmakysymyksiä.Globalis – tietoa maailman tilasta
Globalis on interaktiivinen tietokanta, joka sisältää maatietoutta, tilastoja inhimillisestä kehityksestä, artikkeleja ajankohtaisista konflikteista sekä tietoa maailman tilasta.Haluatko tutkimusmatkailijaksi? – Tikkalan koululaiset oppimassa Struven ketjun Oravivuoren mittauspisteellä
Miten toteuttaa monialaista ja yhteisöllistä oppimista uuden opetussuunnitelman hengessä? Millaisia voisivat olla elämykselliset oppimisprojektit? Miten yhdistää maailmanperintökohde oppimiseen?Hauska valokuvabingo mukaan museo- tai näyttelyvierailulle
Seuran historiakerhon vetäjän Anni Halosen kehittämä valokuvabingo vierailuja varten. Anna bingo ennalta oppilaille ja käske ottamaan kuva oikealla hetkellä.Heritage Hubs – videot
Heritage Hubs -hankkeessa suomalaiset, serbialaiset ja espanjalaiset nuoret tutustuivat yhteiseen eurooppalaiseen kulttuuriperintöön ja tekivät videoita heille tärkeästä kulttuuriperinnöstä.Ihmisenä maailmassa – Maailman maailmanperintökohteet
Ihmisenä maailmassa -nettisivu on opettajille suunnattu tietolähde, jota voi hyödyntää kulttuuri- ja luonnonperintöopetuksen sekä ihmisoikeuskasvatuksen tukimateriaalina kouluissa.Inkoon kulttuuripolku
Inkoon kulttuuriympäristössä seikkaileva polku vie oppilaita syvemmälle heidän koti- ja lähiseutunsa historiaan ja sen eri vaiheisiin.Jokamiehen oikeudet -visa
Jokamiehen oikeudet -sivuston leikkimielinen tietovisa testaa tuntemusta jokamiehen oikeuksista ja tarjoaa samalla tietoa metsässä ja luonnossa liikkuville.Kadonnut meribiologi -peli (VELMU-hanke)
Pelasta meribiologi pulasta! on melkein kaikille soveltuva pakopeli. Pienimmät voivat pelata aikuisen seurassa. Peli kestää noin 60 minuuttia. Sopii kouluun osaksi biologian opetusta.Kalataiturit-teemakerhon ohjaajan opas
Yläkoululaisille suunnatussa kerhossa opetellaan monipuolisesti erilaisia kalastukseen liittyviä tietoja ja taitojaKansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä (22.5.)
Maailmankoulu.fi-sivustolle on koottu linkkejä, jotka tarjoavat ideoita luonnon monimuotoisuuden päivän viettoon koulussa.Kauppakadun laudatur
Keski-Suomen museon tuottama Kauppakadun laudatur -sivusto vie Jyväskylän pääkadun värikkäisiin vaiheisiin kuvakertomusten, karttojen ja julkisivupiirrosten kautta.Kaupunkisinfonia
Vuoden aikana oppilaat ympäri Suomea tekevät Kaupunkisinfonioita omasta kotipaikkakunnastaan. Tavoitteena on taltioida sitä, miltä satavuotias Suomi näyttää.Kävelykutsu
Läsnäoleva ja rauhoittava kävelyharjoitus eri-ikäisten oppilaiden kanssa, jota voi soveltaa monipuolisesti.Kestävä kehitys käsityön opetuksessa
Sivulle on koottu useiden eri tahojen parhaita tehtäviä kestävän kehityksen opetukseen käsityön näkökulmasta. Materiaalissa käsitellään sekä tekstiilityön että teknisen työn työtapoja.Kielipuu – Ympäristöaiheista kielenopetusta (suomi vieraana kielenä opetukseen)
Ympäristöaiheista kielenopetusta, suomi vieraana kielenä. Sisältää yli 100 huolella laadittua monialaista tehtäviä. Voi käyttää materiaalina myös ympäristökasvatukseen.Kivikausi – Suomen esihistorian esineistö
Suomen kivikauden esineistöä esittelevä sivusto tarjoaa laajasti tietoa esihistoriallisista esineistä ja niiden käytöstä.Kohti kaikkien kaupunkia!
Osallisuustoiminnan ammattilaisille ja opettajille suunnattu käsikirja, joka tarjoaa käytännön menetelmiä lasten ja nuorten osallistamiseen kaupunki- ja ympäristösuunnitteluun.Kolmiomittaus & Struven ketju
Puolituntinen video kolmiomittauksen historiasta Suomessa. Struven ketju on yksi maailmanperintökohteistamme.Kotiseutututkimuksen ABC-palvelu
ABC-nettikäsikirja on tehty helpottamaan kotiseutututkimusta ja kotiseutujulkaisujen tekemistä.Kotokulmat
Kotokulmat on kattava monimediallinen opetusmateriaalipaketti kulttuuriympäristön teemojen käsittelyyn.Kotokulmat: Löydä muotoja
Tehtävässä etsitään ja kuvataan ympäristöstä muotoja. Apuna on ympyrän, kolmion ja nelikulmion muotoiset kehykset. Perusmuotoja etsimällä ympäristöstä löydetään uusia kerroksia ja sanasto kasvaa.Kotokulmat: minä asun täällä
Tehtäväkokonaisuudessa kootaan karttapohjalle elämää ja tarinoita kuvaava kartta omasta kotiseudusta.Kotokulmat: Runoillaan yhdessä
Tässä harjoituksessa oppijat tekevät kollaasirunoja, tapailevat kieltä ja pohtivat omia paikkakokemuksia. Kun etsii runoon sanoja lehdistä, sanavarasto kasvaa ja runoista tulee yllättäviä. OppijoidenKulttuuriperintöä ja pedagogiikkaa: Osallistu meidän koulutuksiin!
Koulutuskokonaisuus koostuu viidestä eriaiheisesta koulutuspäivästä, joista suurin osa järjestetään saavutettavuuskysynnän vuoksi etäkoulutuksina. Voit valita ilmoittautuvasi joko yhteen tai kaikkiinKulttuuriperintöä vaalimassa ja tuhoamassa
Artikkelipohjainen oppimismateriaali tutustuttaa lukio-opiskelijan kulttuuriperinnön käsitteeseen, kulttuuriperinnön vaalimiseen ja siihen liittyviin uhkiin kehittäen kriittisen ajattelun taitoa.Kulttuuriympäristön palveluikkuna – Suomen arkeologinen ja rakennettu kulttuuriperintö
Paikkatietoa suomalaisesta rakennetusta ja arkeologisesta kulttuuriperinnöstäKulttuuriympäristön tekijät -kilpailu
Oletteko te seuraavat Kulttuuriympäristön tekijät? Tervetuloa osallistumaan vuosittain järjestettävään kilpailuun, joka kutsuu lapset ja nuoret esittelemään heille tärkeää kulttuuriperintöä.Kunnon kulttuuriympäristöt
Kunnon kulttuuriympäristöt -oppimateriaalin teemana on liikunta- ja urheiluympäristöt, joihin tutustutaan muun muassa suunnistamalla ja geokätköilemällä.Lasten tekemä video maailmanperinnöstä – Tarinoita Merenkurkusta (fi,se)
Merenkurkun alueen 6-luokkalaisten tekemä video maailmanperintökohteestaLepakon siivillä luontoon
Taidetehtäviä, lapsilähtöisiä menetelmiä, toiminta- ja lukuvinkkejä sekä faktoja Håkansbölen kartanoalueesta ja lepakoista. Sisällöt on suunnattu erityisesti alle kolmosluokkalaisille.Loikkaa ulkoluokkaan – opas ulkona opettamiseen
Suomen ympäristöopisto SYKLI toteutti “#ULKOLUOKKA – liikuntaa ja oppimista lähiluonnossa” -hankkeen, joka kuului Liikkuva koulu -ohjelman verkostoon.Loki
Loki on avoin ja maksuton merellinen verkkopalvelu ja yhteisö, jonne merellä liikkuvat voivat tehdä lokimerkintänsä ja näin kertoa tarinansa muillekin merestä kiinnostuneille.Luokasta luontoon
Luokasta luontoon -nettisivu tarjoaa opetusmateriaalia lähiluonnossa toteutettavaan opetukseen.Luonto kutsuu seikkailuun – Tekemistä luontoretkelle
WWF:n julkaisema vihko kertoo, mitä kaikkea luonnossa voi tutkia ja tehdä.Maailman luontopäivä 3.3. – Ilmastotekoja (Rauhankasvatusinstituutti ry:n tehtäväpaketteja)
Ilmastonmuutosteemaisia tehtäväpaketteja 1.-9.-luokan oppilaille. Sisältää mm. videoita ja niiden pohjalta tehtäviä harjoituksia.Maisemakasvatusta kouluille
Oppaassa on käytännöllisiä ja kivoja tehtäviä, jotka sopivat monen oppiaineen tueksi.Kuviksesta mantsaan, bilsasta äikkään.