Tämä teksti on alunperin julkaistu blogissa https://www.etlehti.fi/blogit/kadonneen-suvun-metsastaja/sotalapsuuden-kymmenen-myyttia
Tapasin hiljattain viehättävän 80-vuotiaan Brita Aarnialan, jonka kanssa keskustelin sotalapsista. Brita on itse ollut sotalapsena Ruotsissa, mutta hän on toiminut myös aktiivisesti sotalasten asioissa ja on ollut valmistelemassa erinomaista tietopakettia ja näyttelyä sotalapsista, joka löytyy täältä.
Sivustolla kerrotaan:
Lastensiirrot ja niiden vaikutukset ovat merkittävä osa Suomen sotien sosiaalihistoriaa.
Toisen maailmansodan aikana Suomesta evakuoitiin sodan jaloista lähes 80 000 lasta Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. Näitä lapsia kutsutaan sotalapsiksi. Suurin osa lapsista palasi kotiin sodan loputtua, osalle evakuointi jäi pysyväksi.
Näyttely sisältää mm sotalasten omia kokemuksia, auttajatahojen mietteitä, vanhempien ja sijaisvanhempien tunteita ja lastensiirroista syntyneitä ilmiöitä.
Monilla meillä on tiettyjä ennakkokäsityksiä aiheesta ja Brita kertookin, että ikävä kyllä vääriä käsityksiä on paljon. Kokosin seuraavaan muutamia yleisiä myyttejä ja alla löytyvät vastaukset, ovatko ne totta vai ei. Mieti lukiessasi olivatko sinun käsityksesi oikeita tai selaile vaikka Sotalapset -sivustoa, sieltä löydät myös oikeat vastaukset.
1. Suomalaisten toive oli lähettää lapset sodan keskeltä turvaan.
2. Ne perheet, joihin suomalaislapsia sijoitettiin, tarkistettiin ennalta.
3. Lapset sopeutuivat hyvin ruotsalaisperheisiin.
4. Suomesta lähetetyt lapset olivat köyhistä perheistä tai sairaita. Lapset pelastuivat, koska pääsivät turvaan.
5. Lasten kotiinpaluu Suomeen oli ihanaa.
6. Ruotsin kielen oppiminen oli lapsille rikkaus.
7. Kaikki sotalapset palasivat kotiin.
8. Sotalapsuus vaikutti vain lapsiin.
9. Sotalapsuus vahvisti sosiaalisia taitoja.
10. Lapsia ei pitäisi erottaa vanhemmistaan edes sota-aikana.
Vastauksia:
1. Suomalaisperheet eivät mielellään luopuneet lapsistaan. Sotalapsien siirtoja järjesteltiin monista, myös poliittisista syistä. Toimittamalla lapsia muihin Pohjoismaihin ajateltiin samalla vahvistaa suhteita näihin maihin. Lasta haluavia ruotsalaisperheitä oli myös paljon. Suurin osa suomalaisista politiikoista vastusti siirtoa, mutta korkeimmassa asemassa olevat taas katsoivat, että siirrosta on etua. Taustalla vaikutti myös epävarmuus, monessa suomalaisperheissä pelättiin esim. Neuvostoliiton miehitystä. Jatkosodan vuosina kotirintamalla kiersi SPR:n väkeä agitoimassa perheitä toimittamaan lapsiaan Ruotsiin turvaan. Joskus perheen lapsista arvottiin lähtijä. Moni sotalapsi koki myöhemmin katkeruutta, miksi juuri hänet lähetettiin.
2. Halukkaat perheet kyllä rekisteröitiin etukäteen, ja jonkinlainen alkuseulonta suoritettiin, muttei riittävä, eikä lasten etuja ajateltu tarpeeksi. Lasten saavuttua paikalle, nämä perheet saivat itse tulla valikoimaan haluamansa. Tytöt menivät huomattavasti paremmin ”kaupaksi” kuin pojat, ellei poika ollut tarpeeksi iso ollakseen avuksi tilalla.
3. Lapset olivat aluksi kielitaidottomia ja tietenkin ikävöivät äitiä ja sisaruksia. Monille aika Ruotsissa oli kuitenkin hyvä vaihe ja he elivät yltäkylläisesti verrattuna aiempaan.
4. Sotalapset tulivat kaikenlaisista perheistä niin varakkaista kuin köyhemmistäkin oloista. Osan perheoloissa oli Suomessa pulmia, osan vanhemmat työskentelivät rintamalla. Esimerkiksi Brita lähti veljensä kanssa, koska isä oli lääkäri ja äiti sairaanhoitaja ja “Isänmaa tarvitsi heitä”. Osa tuli monilapsista perheistä, osa oli ainokaisia.
Monet lapset olivat sairaita jo lähtiessään ja tartuttivat myös muita matkalaisia. Kuljetuksissa tai välittömästi niiden jälkeen kuoli paljon lapsia.
5. Niin traumaattista kuin olikin sopeutua aluksi Ruotsiin, se ei yhtään helpottanut sopeutumista takaisin Suomeen. Moni oli unohtanut äidinkielen ja perheensä. Osalle kotiinpaluu oli pahinta mitä siihen mennessä oli tapahtunut.
Lapset ja heidän perheensä eivät saaneet tukea paluun myötä. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi sodan jälkeen puhumattomuuden ja vaikenemisen kulttuuri. Lasten toivottiin olevan hiljaa kokemastaan. Vasta 1970 -luvulla ensimmäiset alkoivat puhua sotalapsuudestaan ja sen vaikutuksista. Monet sotalapsuuden kokeneet muuttivat 1960-70-luvuilla Ruotsiin töihin.
Usein ajatellaan, että ne lapset, joka jäivät Ruotsiin olivat onnekkaita. He kokivat toki eron biologisesta perheestään, mutta ehtivät sopeutua hyvin uuteen perheeseen. Heitä ei riistetty perheestä irralleen kahta kertaa. Brita mainitsee kiinnostavasti, että Ruotsiin jääneet “saavat valittaa”, he voivat puhua kokemastaan ja tunteistaan. Suomalaiset sotalapset eivät ole valittaneet, vaikka syytä olisi varmasti ollut.
Onneksi sotalapsiyhdistyksistä on saanut vertaisapua ja on voinut puhua vapaasti siitä mitä mieltä askarrutta tai painaa, ja iloita yhteisistä kokemuksista.
6. Monet sotalapset eivät voineet hyödyntää kielitaitoaan palattuaan. He eivät voineet puhua ruotsia kenenkään kanssa ja pian se unohtui. Moni ei oppinut suomeakaan enää täysin sujuvasti ja jäi kielipuoleksi. Kielen menettäminen on iso kulttuurinen menetys, siinä katoaa tärkeä tapa ilmaista itseään. Moni sotalapsi koki myös juurettomuutta, eikä kokenut kuuluvansa minnekään, kieli ja kotipaikka kun ovat osa minuutta, identiteettiä.
7. Tuhansia lapsia jäi Ruotsiin ja Tanskaan, vaikka maiden välisten sopimusten mukaan kaikki lapset tuli palauttaa. Monet heidän omaisensa ovat nyt kiinnostuneita suomalaisista juuristaan ja etsivät tietoa. Brita saa paljon yhteydenottoja Ruotsista ja Tanskasta. Myös Kansallisarkistoon tulee kyselyjä ja yhteydenottoja.
8. Sotalapsuus vaikutti laajasti lasten perheisiin niin Ruotsissa ja Suomessa, heidän ystäviinsä, sukulaisiinsa ja kouluihin, joita he kävivät. Sotalapsuus on ollut ylisukupolvinen perintö ja sen tuomat kokemukset, traumat ja tarinat ovat siirtyneet seuraaville polville.
9. Sotalapsia kuvailtiin kilteiksi ja hiljaisiksi. Brita kertoo, että hänen (ruotsinkielisessä) koulussaan oli paljon sotalapsia, jotka käyttäytyivät erinomaisesti, mutta eivät nauraneet. Opettajat eivät koskaan millään tavalla huomioineet tai ilmaisseet tietävänsä, että luokka pullisteli sotalapsia.
10. Lapset tarvitsevat hyvinvointinsa tueksi muutakin kuin riittävästi ruokaa, hoitoa ja turvalliset olosuhteet. Lapsen hyvälle psyykkiselle kehitykselle on tärkeää pystyä luomaan turvallisia ja pysyviä suhteita läheisiin hoitajiin. Lapsen kielelliselle kehitykselle on tärkeää saada puhua omaa äidinkieltä ja oppia sitä.
Kun teemme päätöksiä nykyajan sotalapsista ja pakolaisista, meidän tulisi hyödyntää sitä tietoa, jota suomalaisten sotalasten kokemuksista, tarinoista ja kohtaloista on saatu. Lue lisää: www.sotalapset.fi
Kuva: Finna
Suomalaiset sotalapset lähtevät jonossa Ruotsiin, Museovirasto