Nykyisin Runebergin nimikkotorttu pitää kansallisrunoilijamme edelleen kaikkien huulilla, torttu on monille tutumpi kuin hänen monet runonsa.
Tarinan mukaan Porvoossa asunut kansallisrunoilijamme oli hyvin perso makealla. Hän rakasti porvoolaisen kondiittorimestarin Lars Asteniuksen torttuja. Runoilijan kerrotaan nauttineen mieluusti aamiaiseksi tilkan kahvia, punssia sekä herkullisen tortun. Hän söi torttuja niin usein, että ne nimettiin hänen mukaansa. Lopulta kondiittorimestari Asteniuksen tortut kävivät pidemmän päälle turhan kalliiksi. Niinpä runoilijan vaimo Fredrika Runeberg ryhtyi itse leivontapuuhiin. 1800-luvulla ajat olivat haastavat ja ainekset vähissä. Nokkela Fredrika leipoi torttuja pyttipannuperiaatteella sen mukaan, mitä kaapista kulloinkin sattui löytymään. Leivonnainen syntyi milloin vehnäjauhoista, hiivaleipäjauhoista, korppujauhoista, keksimuruista, pullankäntyistä ja manteleista. Tortun Frederika koristeli esimerkiksi oman pihan omenoista tehdyllä hillolla ja sokerikuorrutuksella.
